Alempi loppusarja Points Kortteliliigapäivä Season awards

SEASON REVIEW 1999


09.05. Paavola FC Joka - AC Hole 1 - 0 ( 1 - 0 )

Kauden avausottelusta lähdettiin hakemaan helppoja pisteitä edellissyksyn pronssinmaku huulilla. Homma alkoi kuitenkin kirvelevällä tappiolla Jokan hyödyntäessä paikkansa huomattavasti tehokkaammin. Hole-ryhmän yhteispeli oli ekalle matsille ominaisesti täysin kateissa. Merensinisten miehistöstä pirtein oli Marko Passila, jonka upean puskumaalin Harri (The Referee '98) hylkäsi ihan vain vittuillakseen.

15.05. Kisapuisto AC Hole - Pirtin Pallo 4 - 0 ( 2 - 0 )
  Kallio (Nurmi)
Nurmi
Kallio
(V.Kytö)
Kallio (Karppinen)

Uudet joukkueet Pirtin Pallo ja Herralan Nuoret Viinan Vastustajat (HNVV) toivat liigaan mukavan tuulahduksen paikallisvääntöhenkeä. Nuori ja kokematon Pirtin Pallo ei pysynyt kauaakaan Holen vauhdissa, vaan joutui taipumaan selkein numeroin. PP:n heiveröinen alakerta oli suurissa vaikeuksissa Kalen kanssa, ja tämä Hediksen Gerd Muller viimeistelikin knallin arvoisesti.

22.05. Paavola FC Kanuuna - AC Hole 1 - 1 ( 0 - 1 )
  V.Kytö (Lähteenmäki)

Ennenkokematon tuttavuus oli myös FC Kanuuna, jonka riveistä ainakin vanhat Kyykän junnut saattoivat tunnistaa tuttuja naamoja. Itse ottelu olisi ollut täysin voitettavissa ja tasapeli tuntuikin tappiolta. Vesa Kydön sutima taukojohto jäi vierasjoukkueen ainokaiseksi hyökkääjien tunaroinnin ja kaverin hyvän maalivahtipelin ansiosta. Rapakuntoinen joukkueemme ei jaksanut loppuun asti, vaan joutui nöyrtymään tasapeliin.

23.05. Paavola AC Hole - Pallohauki 1 - 3 ( 0 - 1 )
  V.Kytö (T.Kytö)

Fudis voi olla joskus julmaa. Tässä ottelussa oltiin koko ajan niskan päällä, pidettiin palloa, luotiin tilanteita ja voitettiin kaksinkamppailuita. Mutta se viimeistely... Kaikki näytti vielä hyvältä toisen jakson alussa painostuksen ollessa kovimmillaan ja Vesa Kydön keskityksen leijuessa takayläkulmaan. Tuossa 1-1 tilanteessa Hauelle tuomittiin pilkku, jonka Teddy torjui loistavasti. Nyt vain tehtäisiin maali ja pokattaisiin voitto himaan... Mutta kun ei, niin ei.

30.05. Kisapuisto HN HNVV - AC Hole 0 - 7 ( 0 - 4 )
  Peltola (Nurmi)
Kallio
V.Kytö
(Kallio)
Nurmi (Kallio)
Nurmi (Kallio)
Nurmi (Lähteenmäki)
Kallio (Nurmi)

HNVV pelasi juuri sellaista peliä kuin osattiin pelätäkin. Palloa ei juurikaan kannattanut hautoa, jos halusi terveytensä säilyvän. Monelle Herralan hurjalle ei tainnut olla ihan selvää, mikä laji on kyseessä. Vaikka tämä peli voitettiinkin, oli kausi lipsumassa pahasti reisille.

20.06. Kisapuisto AC Hole - Black Devils 0 - 3 ( 0 - 1 )

Hole vaikutti lyödyltä jo otteluun lähdettäessä. Suurin taistelutahto oli jäänyt pukukoppiin ja lopullisesti päät painuivat Bläkkäreiden otettua johdon Kortteliliigan mukavimman ihmisen, Jyrki "Leuka" Ryttärin, paitsiomaalilla. Anyway, tappio oli täysin ansaittu. Kesätauolle lähdettiin syntyjä syviä miettien ja joukkuetovereille huudellen ja vittuillen.

31.07. Kisapuisto HN SePy - AC Hole 3 - 2 ( 1 - 0 )
  Kallio (Karppinen)
Hietala

Heikkojen peliesitysten lisäksi nousi esiin toinenkin ongelma. Yhdentoista miehen saaminen kentälle tuotti hankaluuksia. Tässä ottelussa äijiä olisi vielä ollut tarpeeksi, mutta yksi päätti lakkoilla katsomon puolella täysin pelikuntoisena?!? "Mulla on oikeus olla pelaamatta", perusteli Juha "Collymore" Tervala erikoista ratkaisuaan. Myös tuomarit onnistuivat nostattamaan niskavilloja. Ensimmäistä jaksoa kun pelattiin vain n. 24 minuuttia tuomarin väsähdettyä!?! Tuomaria vaihdettiin toiselle jaksolle, jota luvattiin pyörittää 35 minuuttia. Holen hurjan kirin ollessa vahvimmillaan pilli kuitenkin soi, ja kas kas, jaksoa oli pelattu tasan 30 minuuttia. Asiasta kysyttäessä pojat vain levittelivät käsiään silmät pyörien. HNVV:lle ei myöskään tuomaritoiminnasta voi juuri pisteitä antaa.

01.08. Kisapuisto HN AC Hole - Dream Team 0 - 3 ( 0 - 0 )

Nyt jouduttiin jo toisen kerran peräkkäin kehiin vajaalla miehityksellä. Homma toimi hyvin n. 50 minuuttia, mutta sitten repesi. Jäimme näin ollen sarjassa häpeällisesti toiseksi viimeiselle sijalle takanamme vain onneton HNVV. Joukkueen kehityskäyrä on nyt kääntynyt ensimmäisen kerran laskuun. Eli sen kulmakerroin on negatiivinen.

ALEMPI LOPPUSARJA

07.08. Kisapuisto HN HNVV - AC Hole 1 - 2 ( 0 - 0 )
  T.Kytö (Ryytty)
Peltola (T.Kytö)

HNVV oli skarpannut kesän aikana ja kroonisen maalinteko-ongelman kanssa painiva Hole oli yllättävissä vaikeuksissa. Matsi pistettiin vielä lopussa jännäksi, kun laitapakkina pelannut J.Nurmi palautti veskari Saariselle erittäin haastavan kaulan korkuisen kierrepomppupallon. Mies yritti haltuunottoa ja karvaajan nakitusta, mutta tilanne päättyi onnettomasti pallon vieriessä maaliin ja #1:n kalauttaessa nappiksillaan tolppaan niin, että koko Kisapuiston stadion kaikui.

14.08. Mukkula AC Hole - Pirtin Pallo 1 - 0 ( 0 - 0 )
  Nurmi (Nupponen)

Myös Pirtin Pallon tiedettiin parantaneen otteitaan, olihan Soramäen pojat reenanneet lähes päivittäin Heinsuon virheettömällä veralla. Tähän historian ensimmäiseen Mukkulassa pelattuun otteluun saatiin vahvistuksia Kopareista. Hyvä niin, sillä kesän Kuningaskrapula-Cupin ties kuinka monennen kerran voittaneesta Timo "Namupassi" Kydöstä ei ollut pelimieheksi. Toinen ilonaihe oli tiiviisti pelannut alakerta T.Ryytyn ja T.Saarisen johdolla.

21.08. Kisapuisto HN Pallohauki - AC Hole 0 - 10 ( 0 - 9 )
  Lähteenmäki (Tervala)
Lähteenmäki (Kallio)
V.Kytö (Lähteenmäki)
Kallio (H.Vorne)
Lähteenmäki (Nupponen)
Kallio (V.Kytö)
Lähteenmäki (Tervala)
Kallio (Lähteenmäki)
Pohja (Lähteenmäki)
Karppinen (Hietala)

Pahasti vajaamiehinen ja -mielinen Pallohauki tarjosi oivan tilaisuuden suurinumeroiseen revanssiin. Leppoisassa pallottelussa ahneimmaksi äityi Juha Lähteenmäki (4+3), jolla nälkä pistetehtailuun oli säilynyt alkukauden epäonnisuuden myötä. Numerot olisivat hyvin voineet olla vieläkin suuremmat, mutta tauolla tehdyn pakankäännön jälkeen kärkeen päässeet puolustajat tyytyivät lähinnä naatiskelemaan tilanteesta. Tämän voiton myötä varmistui alaloppusarjan voitto ja lohkon 5. sija.

04.09. Kisapuisto HN AC Hole - FC Kanuuna 2 - 2 ( 0 - 1 )
  Lähteenmäki (V.Kytö)
Pohja (Nurmi)

Kauden päätösmatsissa oli vielä tarkoitus osoittaa Kanuunalle kaapin paikka, olihan ensimmäinen toukokuussa käyty ottelu päättynyt tasan. Suurin lataus oli kuitenkin kateissa ajatusten ollessa jo ensi vuosituhannen kuvioissa. Kaveri pääsi iskemään maalinsa kahdesta kardinaalivirheestä ja kausi päättyi sopuisasti tasapeliin.

POINTS

Kallio Tommi 9 + 4 = 13  
Lähteenmäki Juha 5 + 4 = 9  
Nurmi Jukka 5 + 4 = 9  
Kytö Vesa 4 + 3 = 7  
Karppinen Janne 1 + 2 = 3  
Kytö Timo 1 + 2 = 3  
Peltola Petteri 2 + 0 = 2  
Pohja Mikko 2 + 0 = 2  
Hietala Ville 1 + 1 = 2  
Nupponen Heikki 0 + 2 = 2  
Tervala Juha 0 + 2 = 2  
Ryytty Timo 0 + 1 = 1  
Vorne Heikki 0 + 1 = 1  

KORTTELILIIGAPÄIVÄ 12.06.1999

Jo toisen kerran peräkkäin oli lohkostamme yksi joukkue luopunut, joten 2 jatkopaikkaa ratkaistiin vain 3 joukkueen kesken. Eka peli meillä oli klo 9.30 ja kuten arvata saattoi, ei veljeskaartien K ja R edustajia vielä tuolloin näkynyt missään. K:t eivät myöhästymistään selitelleet, mutta R:illä oli tarjolla sitäkin uskomattomampia juttuja, vääriä junia ja raiteita ym. sohlaamista.

No, eka matsi sujui kuitenkin kohtalaisesti päättyen tulokseen 1-1 (Kallio). Kun toinen alkulohkon otteluistamme päättyi maalittomana, jäi Holen jatkoonpääsy riippumaan lohkon viimeisestä pelistä, johon holistit pystyivät vaikuttamaan vain lehmuksen alla maaten. Tuo ottelu päättyi niin, että päädyimme lohkon toiselle sijalle identtisellä saldolla pari tuntia sitten maalittoman pelin kanssamme nuhjanneen jengin kanssa.

Homma ratkaistiin pilkkuskaballa, joka oli Holen historian ensimmäinen. Tunnelmat olivat hieman pelonsekaiset, olihan ykkösvekari Teddy karannut pubiin seuraamaan 65-kierrosta:
Kaveri - Nurmen haamupelastus alakulmasta
Kallio - Ohi
Kaveri - Ohi
Nurmi - Voimalla alapesään.

Puolivälierään saatiin jo sitten vahvistuksia siihen malliin, että lähes joka pelipaikalle oli kaksi ukkoa tarjolla. Ei auttanut. Vastustajan riveissä pelannut ex-koripallosuuruus Paul "Bärre" Bärlund pääsi murjomaan voittomaalin päällään (ihme). Ottelu oli suurimmaksi osaksi Holen hallussa, mutta ylenpalttinen maalipaikkojen tuhlaaminen maksoi jatkopaikan. Pahimpana sössijänä oli rp-kisan sankari JN, jonka syyksi tippuminen jatkosta voidaan huoletta sysätä.

SEASON AWARDS
Vuoden pelaaja (The Hole Trophy) HEIKKI VORNE

Valinta oli vaikea. Anonyyminä pysyttelevän komitean suorittamassa valinnassa ääniä saivat myös Jukka Nurmi, Timo Ryytty ja Vesa Kytö.

Vuoden tulokas (The New Kid On The Block Trophy) TIMO VORNE

Päivänselvä valinta. Eikä vähiten siksi, että muita tulokkaita ei juurikaan ollut.

Vuoden maali (The Goal Trophy) TOMMI KALLIO

Pallohaukea vastaan lauottu ylänurkkakuti Vesa Kydön mahtavasta syötöstä.

Vuoden tuuletus (The Celebration Trophy) -

Tämän kauden esityksissä ei ollut mitään tuuleteltavaa.

Vuoden tuomarikaksikko (The Referee Trophy) HNVV

Herralan seeproilta puuttui asennetta, moraali ja ajantaju. Mainittakoon, että hyviäkin tuomareita toki löytyi (esim. Jokan ja SePyn järjestämät).

Vuoden kenttä (The Stadium Trophy) MUKKULA

Uusi tulokas vakuutti tasaisuudellaan ja selkeillä rajoillaan.

Vuoden hikinauha (The Sweat Band Trophy) JUHA LÄHTEENMÄKI

Toivoimme, että tätä palkintoa ei olisi tarvinut jakaa enää tällä kaudella.

Vuoden taistelupari (The Combat Trophy) JANNE KARPPINEN & TEPPO SAARINEN

Maalivahti ei sulattanut kapteenin antamaa rakentavaa kritiikkiä, vaan jätti protestiksi yhden ottelun väliin.

Vuoden ilme (The Facial Expression Trophy) HNVV:N TUOMARI

Mulkaisu kysyttäessä syytä alimittaiseen jaksoon oli näkemisen arvoinen.

Vuoden autuaimmat hetket (The Most Blissful Moments Trophy) ALLA LEHMUKSEN

Tuntikausia kestänyt makoilu varjoisalla nurmikolla kauniina kortteliliigapäivänä.