Valitse uutisvuosi: 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 2000 1999 0


28.12.2004 Liigapäivä vasta elokuussa
Kortteliliigan perinteisen Liigapäivän ajankohta on siirtynyt loppukesään. Holelaistenkin elämään voimakkaasti vaikuttava tapahtuma käydään tänä vuonna 27. elokuuta. Kale Kupin juhlaturnaus (20.) sen sijaan on omalla paikallaan 9. heinäkuuta.
Kirjoittaja: Jukka
26.07.2004 Pientä toimimattomuutta ja palvelin vaihtunut
Sivuston tietokantaa käyttävät osiot olivat toimimattomana jonkin aikaa, itse huomasin tuon viime viikolla. Homma johtui meikäläisen kiroitusvireestä, pahoittelut siitä.

Sivusto on siirretty jenkkiläiseltä palvelimelta Saksaan, joten surffailu lienee hieman nopeampaa nykyisin.
Kirjoittaja: heikki
02.05.2004 Menneiden turnausten saavutukset
Jukka on kasannut Holen turnaussaavutukset yhteen ja ne löytyvät valikosta kohdasta Tilastoja -> Turnaukset.

Kesällä taas parannellaan noita tilastoja. Liigapäiväturnaushan on jo kuukauden päästä.
Kirjoittaja: heikki
18.03.2004 AC Hole vain turnauksissa
Seurajohto on tehnyt odotetun päätöksen koskien ensi kauden pelaamista. Sarjatoimintaan osallistumiseen ei tänäkään kesänä nähdä edellytyksiä. Sen sijaan molemmat perinteiset turnaukset, liigapäiväturnaus 5.6. ja Kale Kuppi 10.7., ovat joukkueen ohjelmassa. Molempien turnausten yhteydessä järjestetään saunailta.
Kirjoittaja: Jukka
11.02.2004 Kuvat taas näkyvissä
Kuvaosio on muuttunut sen verran, että ohjelma, jolla kuvia voi kommentoida on poistunut kuvioista ja kuvat ovat kooltaan pienempiä. Näin sen takia, että palvelimen levytila ei riitä originaalikuvien säilyttämiseen enkä ole ehtinyt säätää ohjelmaa. Isot alkuperäiskuvat löytyvät minulta, joten jos joku haluaa esim. tilata paperikuvia jostain kuvista, infotkaa mua, niin kaivan kuvat teille.
Kirjoittaja: heikki
06.02.2004 Torren raporttiin lisämateriaalia
Kirjailijapariskunta Ville ja Läde ovat saaneet ansiokkaasti lisää materiaalia aikaiseksi Torren reissuraporttiin. Lisäsin uudet osiot arpomalla vanhan sekaan.

Veskun kuvatkin sain viimein lisättyä, mutta kuvaosioon pitää kehittää jotain uutta, kunhan ehdin. Kuvat eivät nimittäin tällä hetkellä ole näkyvissä. Tämä johtuu siitä, että kuvathan makaavat koneella, joka on meillä kotona. Meidän internetyhteytemme vaihtui juuri sellaiseksi, ettei tuolle koneelle pääse internetistä. Kuvat pitäisi siis siirtää johonkin muualle, mutta koska ne vievät niin julmetusti tilaa, niin homma vaatii miettimistä. Kiitos kärsivällisyydestä!
Kirjoittaja: heikki